comments 2

34. luku (7060 askelta), viimeinen etappi

DSC00256

Viimeinen osuus ja sitten koko Helsingin rantaviivaa seuraavan reitin kuvaukset ovat kasassa! Tämän kunniaksi koko Viisikko lähtee matkaan. Sovittu marraskuinen sunnuntai aukeaa upeassa auringonpaisteessa, ja koska iltapäiväksi oli luvattu sateita, kello yhdentoista aloitus arviotiin riittäväksi. Eihän tässä ole kuin viimeiset kilometrit! Intoa riittää, mutta haikeuskin tuntuu kuvaajien mielissä.

Edellisen kerran yllättävän sateen päättämä lopetuskohta löytyy Gert Skytten puiston vierestä ja Viisikosta kolme aloittaa työt. Aurinko on matalalla ja tuuli lempeä, näkyvyys Lauttasaaren suuntaan on kirkas. Reitti on monille tuttu opiskelu- ja työmatkana, niin bussilla, autolla kuin pyöräillenkin, ja keskusteluissa meren läheisyys tuntuu merkittävältä. Kalastajatorpan kohdalla rantareitti aiheuttaa pohdintaa, mutta valinta osuu hotellin pihan kautta Saunalahdentielle, jolloin meri vilahtaa vain näkymänä Kasinonpuiston kalliolta.

Munkkiniemenranta saa ihmetystä ja ihailua. Ulkoilijoita on paljon, joten Viisikko pysähtelee välillä odottamaan rauhallisempaa kuvaushetkeä. Sopivaa taukopaikkaa ei kuitenkaan tunnu löytyvän, vaikka ranta on rakennettua puistoa. Kahvit päätetään juoda uimarannan kallioilla, ja vieressä muutama kylmäpäinen uimari pulahtaa veteen. Rannalle on tuotu uutta hiekkaa. Kasat muistuttavat jättimäistä hiekkalinnaa. Pohditaan miksi sitä pitäisi edes levittää, leikin lomassa se siitä tasoittuisi kuitenkin.

Matka jatkuu rantaa pitkin, asfaltoitu reitti ei tunnu olevan niin suosittu kulkijoiden keskuudessa kuin vedenrajassa kulkevat polut. Viisikkokin poikkeaa esteettömältä reitiltä ottaakseen ryhmäkuvan rantakivikossa.

Ennen viimeistä etappia Viisikko joutuu tekemään pienen lenkin, että päästään Turunväylän ali. Tulee viileä. Paikka ei ole pienilmastoltaan paras sen huomaa selvästi, ja meluisaakin on. Kiirehditään eteenpäin. Ideoidaan samalla, että seuraavaksi kuvataan rantareitti veden suunnasta. Toteutukseen löytyy heti lukuisia ideoita. Riikalta löytyy vene ja Marilta vedenkestävä videokamera. Pohditaan miltä etäisyydeltä rantaa pitäisi kuvata.

Ohitetaan Talin golfkenttä. Mätäojassa polskuttelee pirteä joukko sorsia. Mätäojan jälkeen aletaan lähestyä Espoon rajaa. Rantareitin varressa ei tosin ole siitä mitään merkkiä, mutta seuraamme etenemistä silmätarkkana kännykän kartalta. No nyt, tässä sen pitäisi olla! Otetaan vielä yksi kuva varmuuden vuoksi. Yhteishalaus. Pakataan kamerat laukkuihin ja kävellään tyytyväisinä samaa reittiä takaisinpäin lähimmälle bussipysäkille.

comment 0

33. eli toiseksi viimeinen luku (5060 askelta), harmaa taival

Viisikko tapaa Tamminiemen portilla ja lähtee tohinalla matkaan. Iltapäivälle on luvattu sadetta, mutta toistaiseksi sää on synkkyydestä huolimatta poutainen.

Tamminiemen kylkeen on hiljattain toteutettu uusi jalkakäytävä. Reitti onkin tarpeen, sillä Tamminiementiellä on paljon käyttäjiä. Kesäisin kadunvarsi on yleensä täynnä pysäköityjä turistibusseja, ja arkisin läpiajoliikenne on vilkasta. Nyt syksyisenä sunnuntaina kadulla on huomattavan rauhallista.

Heti Tamminiemen aidatun tontin jälkeen reitti kaartuu jälleen rantaan. Huvila-alueella tuntuu olevan mielenkiintoista historiaa joka puolella. Ohitamme Villa Solhemin rauniot ja muistelemme Helsingin kaupungin taidemuseossa näkemiämme näyttelyitä. Onkohan rakennus vihdoin päätetty purkaa? Nykyinen rantapuisto on aikoinaan kuulunut Meilahden kartanon puutarhaan, ja myös Saunalahden ylittävä Meilahden silta liittyy kartanohistoriaan – ensimmäinen silta tällä kohtaa rakennettiin yhdistämään Meilahden ja Munkkiniemen kartanoita. Viisikko kummastelee, että autoliikenne saa edelleen käyttää siltaa läpiajoliikenteeseen, vaikka aloitteita sillan rauhoittamisesta vain kevyelle liikenteelle on tehty jo vuosikymmenten ajan.

Meilahden rantapuistossa on oikein miellyttävää ja rauhallista kävellä. Meri on jatkuvasti näkyvissä avoimen ruovikon yli tai rantapuuston lomitse. Vastaantulijoita on vähän, varmasti lähinnä puhurista ja sateen uhkasta johtuen. Rannassa on vain yksi oleskelupaikka, pöytä- ja penkkiryhmille olisi varmasti enemmänkin kysyntää. Meilahden osuus päättyy uudelle alikulkutunnelille, joka osaltaan on mullistanut Meilahden rantareitin käyttöä: alikulkutunnelin myötä kapea rantareitti on arkisin työmatkapyöräilijöiden kansoittama. Näkyvyys mutkittelevalla reitillä on rajallinen, ja valitettavasti Varpu on omalla työmatkallaan todistanut myös vaaratilanteita.

Pikku Huopalahden avoimella rannalla tuuli käy voimakkaammaksi. Laajat puistoalueet ovat tällä säällä tyhjiä. Puistorakentaminen aiheuttaa paljon keskustelua. Nurmikentät yksittäisine jalopuineen voisivat sijaita missä vain. Jos puisto suunniteltaisiin ja rakennettaisiin nyt, osattaisiin toivottavasti paremmin hyödyntää esimerkiksi erilaisten rantabiotooppien mahdollisuuksia.

Viisikko ihmettelee entistä Tapanilan asemaa, ilmeisesti asemarakennus on siirretty tänne asukastilaksi. Rakennus sijaitsee hauskasti aivan rannassa ja erottuu ympäristöstään.

Viisikko saapuu autiolle Tilkantorille ja harmittelee, että aukio on parkkipaikkana eikä ympäröivien rakennusten kivijaloissa ole elävöittäviä palveluita. Vain yksi keskiolutkuppila kutsuu vierailulle avoimin ovin. Aukion selkeä kohokohta on paikka, jossa Mätäpuro laskee Pikku Huopalahteen. Siltasysteemi muotoon leikattuine puineen on alueen tärkeä maamerkki.

Pikku Huopalahden vastakkainen ranta on pääosin luonnonmukaisempaa rantametsikköä. Erityistä ihastusta herättää reitin muuttuminen hetkellisesti puulaituriksi. Sopivia taukopaikkoja ei reitin varrelta löydy – penkit ovat joko likaisia, märkiä tai värikkäiden kirvojen valtaamia. Saapuminen Munkkiniemen risteykseen on varsinainen antikliimaksi: rantareitti katkeaa tylysti Paciuksenkatuun ja Viisikko joutuu koukkaamaan lenkin liikennevalojen kautta, jotta pääsee takaisin Pikku Huopalahden rantaan. Onneksi pienvenesataman laiturilta löytyy loistava eväspaikka ja Viisikko kaivaa kahvit, teet ja korvapuustit esille.

Tauon jälkeen sää muuttuu kosteammaksi. Vain muutaman sadan metrin jälkeen joudumme keskeyttämään kuvauksen yltyvän sateen vuoksi. Mutta oikeastaan Sigurd Steniuksen puisto on ihan hyvä lopetuspaikka, tästä on enää yksi kuvausreissu Espoon rajalle!

comment 0

32.luku (8220 askelta), lokakuun väriloistoa

Tämä on syksyn kaunein päivä. Ehdottomasti. Aamu on niin täynnä valoa, värien syvyyttä ja raikasta kuulautta, että sään on pakosti oltava päivän ensimmäinen puheenaihe. Viisikko tuntee olonsa onnelliseksi aamuauringossa, ja sitä korostanee se, että viikko on ollut kaikille erityisen tapahtumarikas.

Mutta asiaan. Viisikko jatkaa matkaa Salmisaarenrannasta Lapinlahden sillan ali seuraten Länsiväylää seurailevaa kevyenliikenteenväylää. Reitin olemassaoloa ei huomaa Länsiväylää ajaessa, mutta täällä se on, kaiken huminan keskellä. Viisikko muistelee kumpi saarista on Morsian, kumpi Sulhanen. Jälkikäteen tarkistettuna Morsian on kiinni Länsiväylän penkassa, Sulhanen edelleen omana saarena.

Lapinlahden sairaalapuisto on vehreä keidas, joka tuntuu aina vaan uinuvan ruususen unta. Hietaniemen hautausmaan rannalta avautuu jopa epäsuomalaisen oloisia näkymiä Salmisaareen. Ehkä vaikutelma syntyy Salmisaaren massiivisista rakennuksista ja rannan epätavallisen muotoisista männyistä, tai sitten jostain muusta.

Hietaniemen uimaranta on hiljainen lokakuussa. Hiekan rajassa ei toistaiseksi ole kunnollista reittiä, mutta Riikka tietää, että sellainen on suunnittelun alla. Viisikko keskustelee uimarannan pohjoispään käyttämättömän oloisesta joutomaa-alueesta. Siihenhän on ollut kylpylä pitkään suunnitteilla, mutta mitään ei vieläkään näytä tapahtuvan. Toisaalta joutomaat ovat Viisikon suosiossa, mutta paikalle kyllä sopisi merikylpylä mitä mainioimmin. Karttaa tutkiessa huomaa, että nykyinen veneiden talvisäilytysalueella on mielenkiintoinen nimi: Sigurd Frosteruksen puisto. Nopea googlaus selvittää, että Frosterus oli arkkitehti ja innokas kilpapurjehtija. Sääli, että arkkitehdin muistoksi nimetty puisto ei oikein näytä arvoiseltaan.

Taivallahden ranta taittuu ripeästi Marin tarinoita kuunnellessa ja sitten Viisikon onkin aika pysähtyä toviksi kahvila Regattaan. Kuuma mehu lämmittää ja antaa uutta virtaa jatkaa matkaa.

Kesärannan puusto on kuin syksyä varten kasvanut, niin mahtavalta se näyttää auringon paisteessa. Seurasaarentietä kulkiessa puhe sorisee, ja tuttu reitti johdattaa Tamminiementien risteykseen. Siihen päättyy tämänkertainen Viisikon seikkailu. Lopuksi pitää vielä todeta, että läntisessä Helsingissä pääsee helposti rannan tuntumaan ja aistimaan merta. Voisi sanoa, että vasta tällä puolen kaupunkia tuntuu, että merellinen Helsinki pääsee näyttäytymään.

PS. Pieni huomio vielä tämän päivän reiteistä: pääosin reitit ovat hyväkulkuisia ja niitä on selkeä seurata, mutta useammassa kohtaa on kuitenkin epäjatkuvuuskohtia, joihin on muodostunut polkuverkostoja. Parannettavaa siis olisi tälläkin osuudella.

comment 0

31 luku (3640 askelta), Jätkäsaaresta Salmisaareen

Hups, nyt pitää myöntää, että Viisikko on unohtanut kirjoittaa tämän luvun ajallaan. Eli nyt se kuitataan lyhyesti:

Viisikko kulkee Jätkäsaaren bunkkerilta Salmisaareen. Matkalle sattuu Jätkäsaaren laajoja pysäköintikenttiä, uuden asuinalueen työmaata, uusia asuintaloja, Tammasaarenranta (joka muuten aina on jollain tapaa vaikuttava), Kaapelitehtaan ranta sekä Salmisaarenranta. Viimeisestä on sanottava muutama lause. Viisikkoa hämmästyttää Salmisaaren ympäristörakentaminen. Kiviset ranta-aukiot on tehty kuin suurillekin ihmismassoille, vaikka alue ei sijaintinsa vuoksi ole kovassa käytössä. Rantarakentamisen laatu on kyllä linjassa arkkitehtuurin kanssa, mutta ympäristö ei tunnu vastaavan käyttöä, tai toisinpäin. Miten paikasta saisi houkuttelevamman? Ympäristörakentamisen laatuun satsaaminen on tietenkin kannatettavaa, mutta mihin resurssit kannattaa ohjata; sinne missä on ihmisiä, vai sinne missä moottoritie jylisee vieressä, sitä vain miettii.

comment 0

30.luku (3220 askelta), ranta-alueet käymistilassa

Birgitan kahvilassa riittää kuhinaa iltapäivällä, kun Viisikko kokoontuu jatkaakseen kuvauksiaan. Lomat ovat takanapäin ja kaupunki on jälleen täynnä ihmisiä.

Hernesaaren ranta jää kuvaamatta, sillä rantaa pääsee kävelemään vain samaa tietä edestakaisin. Munkkisaari on jotenkin outo lintu, ja vaikka vanhoja teollisuusrakennuksia on muutettu asuinkäyttöön, se tuntuu silti odottavan jotakin. Samoin on Telakkarannan, joka on kuin käymistilassa. Mutta siinä on potentiaalia; komeat nosturit ja tehdasromantiikkaa pullollaan olevat rakennukset.

Entinen satamarata Telakkakadun rinnalla muutettiin joitain vuosia sitten kävely- ja pyöräilytieksi ja se tuli tarpeeseen, sillä käyttäjiä riittää ainakin kesäisin ruuhkaksi asti. Anni löytää tiedon, että myös ratikkalinja 6 tulee tulevaisuudessa kulkemaan Telakkakatua pitkin Hernesaareen. Se on varmasti tervetullut muutos, sillä nyt joukkoliikenteen yhteydet Hernesaareen ovat yhden bussin varassa.

Viisikko jatkaa Hietalahdenrantaa Länsisatamaan. Vaikka Hietsussa pääsee kulkemaan rannan tuntumassa, liikenteen melu ei houkuttele pysähtymään. Viisikon tosin pysäyttää hetkeksi pyöräilevä turisti, joka kyselee Viisikon tekemisiä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kuvaustouhu kiinnostaa ulkomaalaisia vierailijoita. Ehkä turisteilla on enemmän aikaa tarkkailla ympäristöään ja kiinnittää huomiota valtavirrasta poikkeavaan toimintaan.

Sillilaiturin päätteeksi on kohoamassa torni- ja kongressihotelli. Pienen oloiselle tontille se näyttää tulevan, mutta niin on muutenkin tiivistä kaupunkirakennetta rakentumassa Jätkäsaareen. Ja ainakin itäosa vaikuttaa melko ”lattiasta kattoon” kivetyltä. Mutta ehkä Hyväntoivonpuisto (http://www.uuttahelsinkia.fi/fi/uutiset/2014-04-15/jatkasaari-saa-virkistysalueeksi-maisemallisesti-rauhallisen-hyvantoivonpuiston) tuo alueelle kaivattua vehreyttä.

comment 0

29. luku (3840 askelta), kesäisen autio kaupunki

Kuvaukset jatkuvat Olympiaterminaalilta keskellä heinäkuuta. Kaunis aurinkoinen päivä  ei kuitenkaan ole houkutellut kansalaisia rantareitille. Ehrenströmintie on kovin hiljainen, vaikka näköalat veden äärellä ovat hienot ja väylät sekä kävelijöille että pyöräilijöille ovat kunnossa. Myös Ursulan terassi, joka kevään ensimmäisinä aurinkoisina päivinä kuhisee kävijöitä, on nyt autio.

Edetessämme Kaivopuiston rantaa Merisatamaa kohden alkaa kulkijoita ja oleskelijoita näkyä yhä enemmän. Saamme ystävällisen suosituksen parhaasta kuvauspaikasta siinä vastapäätä Harakan saarta. Ja tottahan se on, siinä ovat merellisen Helsingin näkymät parhaimmillaan – mutta mikä parasta, meri rantakallioineen on tässä mutkassa käsin kosketeltavalla etäisyydellä. Seuraavan kerran vasta Ursinin kallioilla ja Eiranrannan uudella uimarannalla on todella mahdollisuus päästä veden äärelle.

Merisatamanrannan rantapromenadilla maleksii ulkoilijoita ja jäätelön nautiskelijoita. Eräs pariskunta on pystyttänyt piknik-pöydän Ursinin kalliolle ja Eiran uimarannalla kirmailee lapsia. Uusi uimaranta tässä onkin tervetullut, onhan paikalla aikoinaan sijainnut uimalaitos.

Pyhän Birgitan puisto on melko viihtyisä ja Viisikko kiittelee kasvivalintoja ja suunnitteluratkaisuja. Jokin hohto alueesta jää kuitenkin puuttumaan. Rahaa ei ole säästelty rakenteissa tai materiaaleissa, mutta olisiko näillä resursseilla voinut saada aikaan jotain omaperäisempää ja monipuolisempaa? Viisikolla ainakin olisi ideoita riittämiin!

Viisikko saapuu Hernesaaren Birgitta-kahvilalle, jonka suuri terassi on aivan täynnä. Etelä-Helsingin rantaelämän painopiste onkin näköjään siirtynyt tänne! Onneksi terassilta löytyy Viisikollekin tilaa ja kuvaajat päättävät lopettaa päivän kuvausurakan tähän.

comment 0

28.luku (4000 askelta), pysähtyneisyys vs. muutos

Viisikko jatkaa kulkuaan Laivastopuistoon, joka on ainut rantaan asti ulottuva puisto Katajanokan alueelle. Se näyttää olevan ulkoilijoiden suosiossa. Puisto muuttuu avariksi nurmikentiksi, kun Viisikko pääsee niemen etelärantaan. Kolea kesäsää ei välttämättä kerro totuutta nurmikenttien tarpeesta, mutta tänään nurmet huutavat tyhjyyttään.

Nämä nurmikentät ovat tällä hetkellä kova puheenaihe. Niiden paikalle on kaavailtu uutta rakentamista. Vanhat asukkaat ovat harmissaan merinäköalan menettämisestä. Viisikko jää jännittyneenä seuraamaan kaavoituksen kehittymistä.

Seuraavaksi ohitetaan Katajanokan maailmanpyörä – Finnair Sky Wheel. Mari oli viime vuonna käynyt testaamassa laitteen, mutta oli ihmeissään siitä, että gondolien ikkunat ovat siniset. Niiden läpi katsottuna maisemasta saa hiukan vääristyneen kuvan.

Torimyynti on tältä päivältä hiljentynyt Kauppatorilla. Vastaantuleva turisti ihmettelee, mistä saa ostettua syötävää, kun opaskirjassa kerrotaan moninaisista herkuista. Eteläsatama on viime vuosina ollut suurennuslasin alla, kun sinne järjestettiin ensin Kirjava satama –arkkitehtuurikilpailu ja sen jälkeen Guggenheim-kilpailu. Voi olla, että kestää vielä pitkään ennen kuin muutoksen tuulet puhaltavat Etelärannassa merituulien sijaan.

comment 0

27.luku (3260 askelta) – Askelet sekaisin

Viisikon on taas ollut vaikea saada kuvauryhmä kokoon ja tällä kertaa jatketaankin ulkopuolisen vahvistuksen turvin (kiitos Annina!). Sää on jälleen kolea, eikä kesäisestä rantaelämästä ole vielä oikein tietoakaan. Siltavuorenrantaan, kuten myös Pohjoisrantaan on kuitenkin tuotu veneitä jo lämpimämpää säätä ja veneretkiä odottelemaan. Näillä rannoilla pääseekin parhaiten Helsingissä katselemaan veneitä ja haaveilemaan omasta folkkaristaan.

Pohjoisrannassa riittää menijöitä niin kävellen kuin pyörällä, ja niin, autolla. Autobaana on yksi kantakaupungin vilkkaimmista ja melu sen mukainen. Rantabulevardi on melusta huolimatta suosittu näkymien ja sijaintinsa vuoksi. Ranta on myös rakennettu kävelijöitä silmällä pitäen. Tervasaareen Viisikko ei ehdi tällä kertaa pistäytymään, mutta suosittelee sitä kaikille kesäillan piknikpaikaksi.

Matka jatkuu Katajanokalle, jossa melu hiljenee. Ranta tuntuu (aina) jopa oudon autiolta. Kanavarannassa ei ole toimintoja eritelty ja se luo mukavan vaikutelman. Tosin jollain tavalla Katajanokan rannoilla on hieman yksityisen oloisia osuuksia; tätä on vaikea selittää. Ehkä se johtuu vain siitä hiljaisuudesta ja vastaantulijoiden vähäisestä määrästä.

Merikasarminrannasta pystyy seuraamaan Sompasaaren ja Kalasataman silhuetin muuttumista. Täältä näkyy myös erityisen hyvin Hylkysaaren entinen luotsikasarmi, joka vuodesta toiseen seisoo jylhänä ja niin hyljeksityn ja yksinäisen näköisenä. Ehkä se edelleen palvelee Museoviraston varastona, mutta parempaa, ja julkista, käyttöä rakennusvanhukselle kyllä toivoisi.

Viisikko lopettaa tämän kerran kuvauksen Sisun, Voiman ja Urhon viereen. Näköjään näille kilteille jättiläisille voisi jättää myös postia.

PS. Ai niin, siis mistäkö otsikko kumpui? No siitä, kun Pohjoisrannassa kaksi turistia seurasi Viisikon touhuja ja lopulta kysyivät ”Why do you stop every 20 or 22 steps?” Hmm, askelten laskussa saattaa toisinaan mennä hieman sekaisin.

comment 0

26.luku (4460 askelta), Töölönlahti – rakas rapakko

Lauantai-iltana Viisikko vietti taiteilijaelämää kuvaten Töölönlahden kautta Rautatientorille ja sieltä Pitkäsillalle. Rautatientorin kautta kulkemisesta Viisikko oli keskustellut useaan otteeseen; sen kautta kiertämisestä kun ei meinannut tulla yhdenmielisyyttä. Mutta kuvausperiaatteiden mukaan samaa reittiä ei saa mennä kahdesti ja niinpä ei ollut vaihtoehtoja. Radan yli aika ajoin ehdotetusta kävelysillasta olisi apua, mutta sillasta tulisi kyllä aika korkea.

Nyt kun Töölönlahti on kierretty, Viisikko pohtii sen tilasta ja tulevaisuudesta käytyjä keskusteluja. Yhtenä viimeisimmistä tempauksista mainostoimisto N2 ehdotti Kansalaispuistoksi nimetyssä konseptissaan, että Töölönlahden pohjoispäähän rakennettaisiin hotelli, ja siitä saatavilla tuloilla Töölönlahti voitaisiin ruopata ja rannat kunnostaa. Media hehkutti ehdotusta varauksetta ja se aiheutti kuuman väittelyn kaupunkilaisten ja eri tahojen kesken. Hotellin toteutuminen muuttaisi radikaalisti Töölönlahden näkymiä, yhteyksiä ja kokonaisilmettä, joidenkin mielestä hyvään, toisten mielestä huonoon suuntaan. Viisikon mielestä kansalaispuistosta puhuminen ja yksityinen hotellihanke eivät oikein tunnu sopivan samaan lauseeseen.

Viisikko miettii kulkiessaan Töölönlahden arvoja. Monet ovat pitäneet alueen väliaikaisuutta ja rosoisuuttta osana Töölönlahden identiteettiä, kun taas toisten tahojen mielestä keskustan tuntumaan pitäisi saada urbaania ja ”siistiä” ympäristöä. Muun muassa luonnonsuojelujärjestöt ovat olleet jyrkästi Töölönlahden muokkaamista ja rakentamista vastaan. Vaikka mielipiteet jakautuvat, monille Töölönlahti on todellakin rakas rapakko. Olisikin hienoa, jos käytäisiin enemmän keskustelua siitä, miksi se on niin rakas, ja miten näitä arvoja voitaisiin kehittää.

Töölönlahden keskustan puoleisella rannalla suunnitelmat taas ovat eläneet sellaista vauhtia, ettei kaupunki pysy itsekään kärryillä siitä minkälaista ympäristöä ollaan tekemässä. Viisikko on seurannut Töölönlahden nk. väliaikaisen puiston, jota myös halpaversioksi nimitettiin, rakentamista tiiviisti. Tuloksista ei kuvausten aikaan vielä voi sanoa paljon. Sileää multapintaa nurmikenttien pohjaksi on ainakin saatu aikaiseksi. Väkisinkin tulee ajatelleeksi, että alueesta olisi muuhunkin. Onneksi paikka on niin keskeinen, että kaupunkilaiset tulevat kuitenkin todennäköisesti ottamaan alueen haltuunsa, on se sitten millainen tahansa. Puisto ei Viisikon mielestä edusta sitä, mitä vetovoimaisen kaupungin yksi keskeisimmistä julkisista ulkotiloista voisi parhaimmillaan olla, mutta onhan se varmasti omalla tavallaan aikansa kuva. Jatkossa osataan ehkä vaatia enemmän ja aletaan ymmärtämään monipuolisemmin kaupungin vihreään infrastruktuurin investoimisen mahdollisuudet.

comment 0

25.luku (4140 askelta), sinisten sipulikukkien aikaan

Viisikko jatkaa Merihaan rannasta kuvauksia ja pohtii, onko aikaisemmin päästy näin lähelle merta. Ainoastaan muutamia kertoja muistuu mieleen. Viisikko nauttii pitkistä avarista näkymistä. Kulttuurisaunan pohjoisjulkisivu tuo mieleen portugalilaisen arkkitehtuurin. Pitäisi päästä kokemaan sen löylyt.

On aika pohtia kierretäänkö Töölönlahti. Viisikko tulee siihen tulokseen, että lahti on niin olennainen osa helsinkiläisten rantaelämystä, että se on otettava mukaan; ja kuuluuhan se rantaviivaan. Ensin Viisikko kiertää kuitenkin Eläintarhanlahden. Uusi tuttavuus on kelluva ravintola Meripaviljonki. Rakennus näyttää kumman umpinaiselta ja tummalta. Ilmeisesti terassien rakentaminen on ollut kiellettyä.

Rautatie ylitetään Linnunlaulun kävelysiltaa pitkin. Viisikko harmittelee Linnunlauluntien varren huvilan huonoa kuntoa, parvekkeet ovat romahtamaisillaan. Voi kun löytyisi varoja sen kunnostamiseen. Onneksi viereinen rinne on kukkeimmillaan, idänsinililjameri kertoo kevään vihdoin saapuneen.

Töölönlahden pohjoispäässä ruovikko on alkanut vihertää ja vesilinnut saapuneet pesimäpuuhiin. Helsinginkadun liikenteen meteli on vähän häiritsevä tässä kohdin, mutta näkymät lahdelle ja kerrokselliset istutukset saavat ajatukset kääntymään mieluisimpiin seikkoihin.

PS. Pasilassa aikoinaan sijainneesta Töölönjärvestä laski joki Töölönlahteen. Kun järvi kuivattiin tulevan maankäytön tieltä, myös joki kuivui ojaksi. Nykyisin ojan uoma on parhaiten havaittavissa Helsinginkadun pohjoispuolella. Keski-Pasilan uudelleenrakentaminen voi muuttaa uoman jälleen virtaavaksi hulevesien käsittelyn myötä, ja kenties tuottaa uusia ideoita Töölönlahden ympäristöönkiin.