comment 0

Kymmenes luku (4180 askelta), arvovaltaisessa seurassa

 

Matka jatkui Meripellontien laidasta ja reitti johdatteli Viisikon Marjaniemen omakotitaloalueen uumeniin. Parin kadunkulman kuluttua alkoi meri vihdoin pilkottaa. Huomasimme harmiksemme, että rannassa olisi sittenkin kulkenut kävelyreitti! Miksi kartat ovat niin epämääräisiä eikä reiteillä ole lainkaan viitoitusta? Olisi hienoa, jos Helsingin rantareitti olisi merkitty maastoon.

Ihailimme Meri-Rastilan vehreää rantaa lahden toiselta puolelta, kunnes reitti kääntyi jyrkästi sisämaahan. Merenranta jäi vaikuttavan kokoisten omakotitalojen omistajien yksityiskäyttöön. Ohitimme satoja metrejä orapihlaja-aitaa ja ihailimme viehättäviä puutarhoja omenapuineen. Alueen kehityshistoria huvilayhdyskunnasta omakotitaloalueeksi näkyy rakennuskannassa: suurin osa rakennuksista on rakennettu 1950-luvulla tai sen jälkeen. Alue on tiivistynyt jatkuvasti, joten myös 2000-luvun rakentaminen on hyvin edustettuna.

Meri pilkahteli sieltä täältä talojen välistä kunnes saavuimme erään Viisikon jäsenen nostalgisia nuoruusmuistoja kirvoittavaan Marjaniemen uimarantaan. Kameralle tallentui myös musta Audi, josta tasavallan presidentti Halonen loi hyväksyvän hymyn Viisikon touhuille. Tarja oli siis juuri hetkeä aiemmin pulahtanut Marjaniemen vesiin!

Omakotitaloalue jäi taakse kun reittimme jatkui Strömsinlahden tervaleppämetsiin. Täällä meri ja luonto ovat läsnä. Hienon tervaleppäluhdan kohdalla oli ilmoitus jättipalsamin kitkennästä. Ahkeraa vapaaehtoistoimintaa, sillä yhtään jättipalsamia emme nähneet. Ja jälleen yksi pienvenesatama; miten noin monella helsinkiläisellä on oma vene?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s