comment 0

Kahdeskymmenes luku, Viisikko uhattuna

Tapaamme metrosillan alla Herttoniemen siirtolapuutarhan vieressä. Edellisestä kuvauskerrasta on ehtinyt vierähtää kuukausi. Uuden vuoden ja pitenevien päivien myötä jatkamme siis kuvauksia intoa puhkuen.

Matkamme suuntautuu kohti Kulosaaren kartanoa. Naurissalmen rannan tervalepikko on upea myös täältä mantereen puolelta, vaikka parhaimmillaan se on mereltä päin katsottuna. Täytyykin selvittää miksi tervaleppää ei luokitella jaloksi lehtipuuksi.

Seuraavaksi huomiomme kiinnittää viheralueiden ympäröimä omakotitalo aivan meren rannassa. Asuukohan siellä joku? Paikka on ainutlaatuinen ja omituinen. Kivinokan pysäköintialueella joudumme kääntymään takaisin sisämaan suuntaan: valitettavasti Kivinokassa ei ole kunnollista rantareittiä, joka kiertäisi koko niemen. Pientä polkua pitkin rantaan pääsisi, mutta Viisikon tutkimuksen kohteena ovat kunnolliset rantareitit, joille pääsee vaikkapa lastenvaunujen kanssa.

Kerrankin ennalta suunniteltu reitti pitää, emmekä eksy kertaakaan. Vaikka reitti ei kulje rannan myötäisesti, pääsemme kokemaan muita kiinnostavia ympäristöjä, kuten Herttoniemen siirtolapuutarhan talvisessa hiljaisuudessa.

Loppumatkasta mieliä synkistää ilkeä lenkkeilijä, joka hyökkää tutkimaan kuviamme ja uhkaa kutsua poliisin, jos olemme kuvanneet häntä. Kuvasimme siis kaksi kuvaa uudelleen käsirysyn välttämiseksi. Onneksi reitillä kohtaamamme sadat ulkoilijat ovat kahta lukuunottamatta suhtaunuteet toimintaamme erittäin positiivisesti!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s