comment 0

28.luku (4000 askelta), pysähtyneisyys vs. muutos

Viisikko jatkaa kulkuaan Laivastopuistoon, joka on ainut rantaan asti ulottuva puisto Katajanokan alueelle. Se näyttää olevan ulkoilijoiden suosiossa. Puisto muuttuu avariksi nurmikentiksi, kun Viisikko pääsee niemen etelärantaan. Kolea kesäsää ei välttämättä kerro totuutta nurmikenttien tarpeesta, mutta tänään nurmet huutavat tyhjyyttään.

Nämä nurmikentät ovat tällä hetkellä kova puheenaihe. Niiden paikalle on kaavailtu uutta rakentamista. Vanhat asukkaat ovat harmissaan merinäköalan menettämisestä. Viisikko jää jännittyneenä seuraamaan kaavoituksen kehittymistä.

Seuraavaksi ohitetaan Katajanokan maailmanpyörä – Finnair Sky Wheel. Mari oli viime vuonna käynyt testaamassa laitteen, mutta oli ihmeissään siitä, että gondolien ikkunat ovat siniset. Niiden läpi katsottuna maisemasta saa hiukan vääristyneen kuvan.

Torimyynti on tältä päivältä hiljentynyt Kauppatorilla. Vastaantuleva turisti ihmettelee, mistä saa ostettua syötävää, kun opaskirjassa kerrotaan moninaisista herkuista. Eteläsatama on viime vuosina ollut suurennuslasin alla, kun sinne järjestettiin ensin Kirjava satama –arkkitehtuurikilpailu ja sen jälkeen Guggenheim-kilpailu. Voi olla, että kestää vielä pitkään ennen kuin muutoksen tuulet puhaltavat Etelärannassa merituulien sijaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s